Vuokralaisen luottotietojen tarkistus

Harkitsetko asuntosi vuokraamista? Lue vinkit!

 

Oman kodin vuokraaminen väliaikaisesti on hyvä tapa ansaita lisätuloja esimerkiksi pidemmän poissaolon aikana. Lisäksi sijoitusasuntojen määrän kasvu on tuonut Suomeen tuhansia uusia vuokranantajia. Asunnon vuokraaminen voi olla hyvä tapa kasvattaa varallisuutta. Vuokrasitpa asuntoasi väliaikaisesti tai pysyvästi, kannattaa ottaa huomioon muutama asia.

Asunnonvuokraus sisältää jonkin verran riskejä, mutta pystyt merkittävästi vähentämään näitä riskejä ennakoimalla. Yksi iso riski on se, että et saa asuntoasi vuokrattua vaan se seisoo tyhjillään. Jokainen kuukausi, jolloin asuntosi seisoo tyhjillään, vähentää tuottojasi ja saattaa pahimmassa tapauksessa tuoda tappiota, kun joudut kuitenkin maksamaan esimerkiksi yhtiövastikkeen.


Kenelle asuntosi sopii?

Aivan ensimmäiseksi kannattaa miettiä sitä, ketkä kaikki voisivat olla asuntosi kohderyhmää. Samantyyppinen asunto saattaa myös kiinnostaa hyvin erilaisia ihmisryhmiä. Otetaan esimerkiksi muutama kilometri keskustasta sijaitseva hissillisen talon kaksio. Asunnosta voivat viehättyä esimerkiksi seuraavat ihmiset:

  • Vanhemmat pikkulapsen kanssa, jotka haluavat asua kaupungissa, mutta eivät kuitenkaan viihdy aivan ydinkeskustan hälinässä.
  • Sinkku opiskelija.
  • Eläkeläispariskunta, joka haluaa jättää omakotitalonsa maalla kesämökiksi ja viettää enemmän aikaa palvelujen äärellä.

Nämä kaikki ihmisryhmät arvostavat hyvin erilaisia palveluja: vanhemmille tärkeää on lähellä sijaitsevat puistot ja päiväkodit, opiskelija taas haluaa mahdollisesti kävelymatkan päässä sijaitsevia yöelämän huvituksia ja eläkeläispariskunta esteetöntä liikkumista sekä rauhallisia naapureita.

Tätä kannattaa miettiä myös sellaisten asioiden kohdalla, jotka eivät välttämättä itsellesi ole olleet ajankohtaisia. Esimerkiksi, jos sinulla ei ole lemmikkejä, voi mahdolliselle vuokralaiselle läheinen koirapuisto tai lenkkimaastot olla hyvinkin tärkeä päätöksentekoon vaikuttava asia.

Siksi kannattaa ottaa selvää ainakin seuraavien asioiden sijainnista:

  • Koulut, päiväkodit, leikkipuistot
  • Koirapuistot Harrastusmahdollisuudet
  • Puistot, metsät
  • Julkisen liikenteen pysäkit
  • Pysäköintimahdollisuudet

Nämä ovat myös hyvä mainita asunnon vuokrailmoituksessa, sillä mitä useammalle kohderyhmälle asuntosi sopii, sitä todennäköisempää on, että saat sen vuokrattua nopeasti. Näin vältät asunnon tyhjillään seisomisesta koituvat tappiot.

Pieni pintaremontti saattaa edesauttaa asunnon vuokraamista. Harkitse siis esimerkiksi seinien maalaamista, keittiökaappien uusimista tai lattian vaihtamista erityisesti, jos vuokraat vanhaa ja pinnoiltaan kulunutta asuntoa alueelta, jossa on muutenkin tarjontaa.

Vuokralaisen luottotietojen tarkistus

Asunnon vuokraamisen riskeihin kuuluu myös se, että vuokralainen ei maksa vuokraansa, mutta joudut silti maksamaan asunnon kiinteät kulut. Tämä on iso riski silloin, jos kyseessä on sijoitusasunto, jonka lainaa lyhennät vuokratuotoilla. Muutaman kuukaudenkin vuokrarästit voivat tehdä ison loven talouteesi ja notkauttaa sijoituksen negatiivisen tuoton puolelle.

Koska häätäminen ei onnistu ilman tuomioistuimen päätöstä, kannattaa varmistua siitä, että vuokralaisella on kykyä maksaa vuokransa.

Kun olet löytänyt sopivan vuokralaisen tai useampia, kannattaa ennen vuokrasopimuksen allekirjoitusta tarkistaa sekä henkilötiedot että luottotiedot. Henkilötiedot esimerkiksi passista tai ajokortista tarkastamalla varmistut siitä, että vuokralainen on se, joka sanoo olevansa. Vuokralaisen luottotietojen tarkistus näyttää sen, onko hänellä/heillä maksuhäiriömerkintöjä. Voit tarkistaa potentiaalisen vuokralaisen luottotiedot ennen vuokrasopimuksen solmimista, mutta vuokralaisen on kuitenkin etukäteen tiedettävä siitä. Voit esimerkiksi ilmoittaa luottotietojen tarkistamisesta jo asunnon vuokrausilmoituksessa.

Luottotietojen tarkistus kannattaa tehdä kaikille sopimusosapuolille eli joko yhdelle tai useammalle hengelle siinä tapauksessa, että vuokraat asunnon pariskunnalle tai kämppisasumiseen.

Tarkastat yhden tai useamman henkilön luottotiedot helposti henkilöluottotietojen verkkopalvelusta.

Ole hyvä vuokranantaja

Asunnon vuokrauksen yhteydessä kannattaa kertoa mahdollisesta talosaunasta sekä pesutuvan käyttösäännöistä. Samoin kannattaa sopia, kuuluvatko mahdolliset kellari- tai ullakkokomerot vuokralaisen käyttöön.

Jos asunnossa tapahtuu jotain, kannattaa vuokralaisen pyyntäihin reagoida nopeasti. Esimerkiksi jos jääkaappi tai jokin muu asunnon kiinteisiin kalusteisiin kuuluva asia hajoaa, on asunnon omistajan velvollisuus hankkia uusi. Voit myös ehdottaa vuokralaiselle, että tämä hankkii jääkaapin ja vähentää sen ostohinnan seuraavan kuun vuokrasta. Muista pyytää kuitti, jotta voit vähentää jääkaapin hankintahinnan verotuksessa asuntoon liittyvissä kuluissa.

Muista myös, että asunto on vuokralaisen koti. Et siis voi vierailla asunnossa, miten haluat tai säilyttää siellä tavaroitasi sopimatta asiasta erikseen. 

Mieti, kuka voisi olla asuntosi kohderyhmää ja selvitä ympäristön palvelut.

  • Aseta realistinen vuokrapyyntö
  • Tarkasta henkilötiedot ja luottotiedot
  • Ole hyvä vuokranantaja
  • Tarkista tästä potentiaalisen vuokralaisen luottotiedot  
Takaisin